torstai 10. marraskuuta 2016

Matkani Wittenbergissä

Hei kaikille pitkästä aikaa!

Pahoittelut jälleen siitä etten ole päivittänyt blogiani. Saksassa kun ei ole wi-fi-yhteyttä. Lähdin Saksaan opiskelemaan noin 3 vuotta sitten. Laivamatka yhteen suuntaan kesti hyvin monta päivää, se oli hyvin tuskaisa kokemus. Onneksi aikani kului Uuden testamentin suomentamisessa.

Saavuttuani Pohjois-Saksaan lähdin suunnistamaan kohti Wittenbergin yliopistoa. Päällmäisenä tavoitteenani oli raamtun kääntäminen suomenkielelle sekä teologianopiskelut. Päästyäni Wittenbergiin huomasin että kaupunkihan on Turun kokoinen. Sopeuduin hyvin kaupunkiin ja sen ihmisiin, vaikka emme puhuneetkaan samaa kieltä alussa.

Opiskelut aloitettuani suuntauduinkin filosofiseen tiedekuntaan. Onneksi olin suorittanut Suomessa pappiskoulutuksen ja näin pystyin keskittymään maisterin tutkintoon. Professorinani toimi Philip Melanchthon, joka olin suuren idolini Martin Lutherin työtoveri. Luther toimi teologisen tiedekunnan dekaanina. Tutustuin opiskelujeni ohella Martin Lutheriin ja meistä tuli läheiset ystävät. Kävimme useita keskusteluja viinilasin äärellä ja sain häneltä uusia näkökulmia uskonpuhdistukseen liittyen. Tietysti puhuimme kaikesta muustakin, mutta ei niistä tarinoista enempää XD. Oltuani innokas ja priimus oppilas sain suosituskirjeet kuningas Kustaa Vaasalle kummaltakin professorilta. Päätin opintoni vuonna 1539 ja sain maisteritutkinnon. Valmistuttuani lähdin takaisin kohti Turkua.

Wittenbergin yliopisto
(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/db/Myershall.JPG/260px-Myershall.JPG)


Lähde: http://www.agricola.fi/mikael-agricola/elama/





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti